Artikkeli on julkaistu Omavoiman asiakaslehdessä 27.9.2023. Teksti Jesse Ruotsalainen, kuva Jukka-Pekka Heiskari.

Bensalenkkarista patteriautoilijaksi

Omavoiman toimitusjohtajan Jesse Ruotsalaisen nuoruuteen kuului bensankatku. Vaikka polttomoottorit ovatkin yhä lähellä sydäntä, on perheen matkat kuljettu nyt puolen vuoden ajan sähkövirran avulla.

Shokkialku

Uusi täyssähköauto saapui parahiksi ennen Kuusamon reissua. Hyppy uuteen käyttövoimaan toi paljon uutta, aiheutti jopa stressaamista. Miten ihmeessä tätä laitetta ladataan matkalla ja missä? Paljonko tämä kuluttaa, voiko auton ilmoittamaan jäljellä olevaan matkaan luottaa ja entäs jos laturia ei löydykään sopivasti? Oman mielenrauhan varmistamiseksi otettiin lisäyöpyminen matkan varrelta Kuopiosta.

Some ja tuttavat apuun

Facebookissa on hyviä aiheeseen vihkiytyneitä keskusteluryhmiä. Onneksi on myös ystäviä, joilta kysyä kokemuksia.
Sain tutuilta sovelluslistoja, joilla pääsi alkuun yleisimpien latausoperaattoreiden osalta. Reitinsuunnitteluohjelmalla pystyi alustavasti suunnittelemaan matkaa. Tageja eli lataustunnisteita tilasin muutamalta yleisimmältä sähköautojen latausoperaattorilta.

Matkaan käy

Positiiviset yllätykset alkoivat. Auto päivitti jäljellä olevaa toimintamatkaa nopeus ja keliolosuhteet huomioiden. Pikalatureita oli vapaana kohtuullisesti, vaikka matkustimme myös ruuhkaisena lauantaina. Pysähdykset olivat polttomoottoriauton taukoja pidempiä ja sähköautoilijoiden hyvä yhteishenki oli havaittavissa latauspaikoilla.

Sähköautoilu vs. polttomoottoriautoilu

Itselläni on nyt n. 20 000 km sähköautoilua takana. Auto on hiljainen, paikallisia päästöjä ei synny ja ”tankkaus” sujuu kotona.
Työmatkoilla auton saa usein lataukseen tapaamisen ajaksi. Suosittelen kotilatauslaitetta, joka huomioi käytännöllisyyden, kiinteistön muun sähkön kulutuksen ja sähköturvallisuuden. Pidemmät matkat vaativat suunnitelmallisuutta ja pysähdysaika riippuu latausnopeudesta. Suunnitelmallisuuden lisävaiva kuittaantuu, kun vertaa ”polttoainekustannuksia” polttomoottorin ja sähköauton välillä. Sähköauton polttoainekustannus vaihtelee arviolta 2-10 eur/100km välillä riippuen auton kulutuksesta ja sähkön hinnasta.

Sähköautoilun plussat

  • Hiljaista autoilua
  • Polttoainekustannukset
  • Helppokäyttöisyys arjessa

Huomioitavaa sähköauton lataamisessa

  • Pidempi matkanteko vaatii asennemuutoksen
  • Julkisten latauspalveluiden laaja valikoima