Syyskuu 2022 sähkömarkkinakatsaus
Kerromme ajankohtaista-osiossamme sähkömarkkinoiden tilanteesta noin kerran kuussa. Priima- ja Priimaplus-asiakkaamme saavat kuukausittain alla olevan kaltaisen Priimapostin, jotta Priima-pörssisähköön kuuluvien hintakiinnitysten tekeminen olisi helpompaa.
Sähkön hinta pysynyt korkealla
- Elokuun sähkön keskihinta toteutui tämän vuoden korkeimpana ollen jopa 32,4 snt/kWh tasolla (kaikki hinnat sis. alv 24%).
- Elokuussa hintavaihtelu oli suurta ja ydinvoimaongelmat sekä maltillinen tuulituotanto pitivät hintoja korkealla.
- Syyskuussa Olkiluoto 3 (OL3) testiohjelma on jatkunut, mutta muuta ydinvoimaa on edelleen ollut poissa tuotannosta. Hinta on pysynyt syyskuussakin korkealla aikaisempiin kuukausiin verrattuna.
Elokuun keskilämpötila Suomessa toteutui pari kolme astetta normaalia korkeampana. Euroopassa kärsittiin ennätyksellisistä helteistä. Selvästi normaalia korkeammat lämpötilat nostivat viilennyksen tarvetta. Korkea lämpötila ja vähäiset sateet lisäsivät sähkön tuotantoon liittyviä haasteita Euroopassa. Vesistöjen lämpötilat nousivat korkealle, mikä pakotti osan ydinvoimalaitoksista alentamaan tehojaan. Lisäksi vesistöjen pinnat laskivat matalalle. Tämä vaikeutti hiiliproomujen kulkemista Euroopassa.
OL3:n testiohjelmaa päästiin jatkamaan elokuun alkupuolella pitkän tauon jälkeen. Tehotasoja ei kuitenkaan saatu nostettua suunnitellulle 60% tasolle ja laitos ajettiin alas elokuun puolenvälin paikkeilla. Automaatiopäivitysten jälkeen testiohjelma pääsi jatkumaan kuun loppupuolella. Syyskuussa tehotasoja on päästy nostamaan ja tällä hetkellä laitoksen tuotanto on noin 1200 MW tasolla. Voimassa olevan aikataulun mukaisesti tehojen pitäisi pysyä nykyisellä tasolla koko syyskuun ajan, yksittäisiä tunteja lukuunottamatta.
Viime kuukausien tapaan myös tulevina kuukausina päivän sisäinen sekä päivien välinen hintavaihtelu tulee pysymään korkealla. Tämän seurauksena kulutuksen ajoittaminen edullisimmille tunneille tai edullisille päiville vaikuttaa merkittävästi sähkölaskun suuruuteen.
Katsaus kiinnityshintojen kehitykseen
Tulevien jaksojen kiinnityshinnat ovat palautuneet takaisin kuukauden takaiselle tasolle, vaikka muutama viikko sitten hinnat nousivat erittäin paljon korkeammalle. Sähkön johdannaismarkkinoiden epävarmuudet joidenkin tuotantoyhtiöiden kaatumisesta ovat vähentyneet, kun eri maiden hallitukset muodostivat takauspaketteja korkeista vakuusvaatimuksista kärsivien yritysten viimeiseksi pelastuskeinoksi.
Lähipäivinä myös EU-tasolla ollaan luomassa kokoelmaa keinoista, joilla sähkömarkkinoiden hintatilannetta saadaan vakautettua. Pöydällä on ollut ehdotus mm. hintakatosta Venäjältä tuotavalle kaasulle sekä toisaalta sähkön hintakatto. Kokousten lopputulema tulee vaikuttamaan hintakehitykseen, mutta jo viimeisen parin viikon aikana hinnat ovat laskeneet, kun spekulaatiot EU-tason väliintulosta ovat kiihtyneet.
Euroopan kaasumarkkinoita heiluttaa edelleen Venäjä ja sen toimet kaasun toimitusten ympärillä. Elo-syyskuun vaihteessa NS1-kaasuputkessa pidetyn huoltoseisokin jälkeen putken kautta tulevan kaasun tuontivolyymit pysyivät nollissa. Uutisen tultua julki kaasun hinnat nousivat hetkellisesti, mutta ovat sen jälkeen pysyneet laskusuunnassa. Tähän ovat syynä ennakoitua korkeammat kaasuvarastojen tasot eri maissa sekä arviot hintakaton muodostamisesta Venäjältä tuotavalle kaasulle. Näyttäisi joka tapauksessa siltä, että riippuvuus Venäjän kaasusta on vähentynyt voimakkaasti.
Kiinnityshinnat kauempana olevien jaksojen osalta alkavat olla kiinnostavalla tasolla. Ehkä on kuitenkin hyvä odotella, mitä päätöksiä EU:ssa tehdään sähkömarkkinoiden vakauttamiseksi. Lisäksi lähiaikoina seurataan, miten OL3 koekäyttöohjelma sujuu. Koekäytön onnistumisella on erittäin suuri merkitys Suomen alueen hintoihin.
Tutustu tästä Priima-sähkön Live-palveluun, minne olemme koonneet esimerkkiasiakkaiden sähkönkulutustietoja. Tarkastelemalla maalämpö- ja sähkölämmitysasiakkaan kulutustottumuksia, on helppo havaita, että pörssisähköasiakkaan laskutushinta riippuu voimakkaasti siitä, koska sähköä käytetään. Mitä enemmän kulutus painottuu kuukauden edullisemmille tunneille, sitä suurempi profiilivaikutus on. Kulutuksen ajoittaminen edullisille tunneille ja kulutushuippujen välttely on järkevä teko myös koko Suomen sähkön saatavuuden ja tuotannon kannalta.