Sähkön hinnoissa on paljon epävarmuutta ja näkyvyys tulevaan on heikko. Korkeimmillaan markkinahinnat olivat elokuun lopulla ja vaikka hinnat ovatkin hieman laskeneet, ovat hinnat edelleen erittäin korkealla verrattuna historialliseen kehitykseen. Suurimmat syyt korkeisiin hintoihin ovat edelleen jatkuva epävarmuus Euroopan kaasuntoimitusten osalta sekä Olkiluoto 3 -reaktorin koekäytön ja kaupallisen käytön aloituksen viivästyminen edelleen. Talvipakkasten ajalla sähkön riittävyys on myös vakavasti otettava seikka.
Kannustaaksemme asiakkaita säästämään luontoa ja lompakkoa, palkitsemme Priima-asiakkaitamme järkevästä sähkönkulutuksen ajoituksesta. Maksamme puolet eli 50% joulukuun, tammikuun tai helmikuun sähkönmyyntilaskusta kolmelle parhaiten kulutustaan kuukauden edullisemmille tunneille ajoittaneille. Ajoittamalla sähkönkulutusta kulutushuippujen ulkopuolelle voimme välttyä myös kiertäviltä sähkökatkoilta.
Priima-sopimuksessa laskutushintaan vaikuttaa sähkönkulutuksen ajoitus. Jos käytät sähköä pääasiassa silloin kun se on suhteessa muihin tuntihintoihin edullista eli yöllä tai erityisen tuulisina päivinä, laskee sähkösi koko kalenterikuun aikana keskimäärin maksamasi yksikköhinta (snt/kWh). Tällöin kulutuskäyttäytymisesi vaikutus (eli kulutusvaikutus) on keskihintaa laskeva ja sähkölaskun loppusumman kannalta negatiivinen.
Priima-asiakkaana voit seurata kulutusvaikutusta itse parin päivän viiveellä Live-palvelusta.
Kampanja-aika alkoi 1.12.2022. Arvontaan osallistuvat automaattisesti kaikki Omavoiman Priima-asiakkaat, joiden Priima-sopimus on ollut voimassa koko joulukuun, tammikuun ja/tai helmikuun. Voit lukea kampanjan tarkat säännöt alta.
Vinkkejä sähkönkulutuksen ajoitukseen voit lukea täältä >>
Kampanjan säännöt
Kampanjan järjestäjä
Omavoima Oy, Vihtorinkatu 2, 23800 Laitila, Y-tunnus: 2209312-1
Facebook ei sponsoroi, suosittele tai hallinnoi arvontaa millään tavalla, eikä kampanja-arvonta liity mitenkään Facebookiin.
Osallistumisoikeus ja palkinto
Kampanjaan osallistuvat automaattisesti kaikki Omavoiman Priima-sopimuksella olevat kotitalousasiakkaat, joiden sopimus on ollut voimassa koko joulukuun ja/tai tammikuun. Lisäksi kotitalouden kuukausittaisen sähkönkulutuksen täytyy olla minimissään 200 kWh, eli noin kerrostalokaksion kuukausittaisen kulutuksen verran.
Kampanja-aikana kolmen (3) suurimman (negatiivisen) kulutusvaikutuksen (snt/kWh) omaavan asiakkaan sähkönmyyntilaskusta maksetaan puolet (50%). Suurin hyvitettävä sähkönmyyntilasku voi olla suuruudeltaan 2000 euroa (kuukaudessa), jolloin hyvitettävä summa on maksimissaan 1000 euroa. Hyvitys koskee ainoastaan sähkönmyyntilaskun osuutta, ei sähkön siirtoa (jakeluverkkomaksu) tai sähköveroa. Kampanjan palkintoa ei voi muuttaa rahaksi. Omavoima saa julkaista kampanjan voittajien etunimet ja asuinpaikkakunnat ilman erillistä ilmoitusta.
Kampanjaan eivät voi osallistua Omavoiman työntekijät tai henkilöt, jotka ovat muuten osallistuneet kampanjan valmisteluun.
Kampanja-aika
Kampanja-aika alkoi 1.12.2022 klo 00 ja jatkuu 28.2.2023 klo 24 saakka. Kampanja-aikana suurimman kulutusvaikutuksen aikaan saaneet asiakkaat palkitaan kuukausikohtaisesti. Kulutusvaikutusta seurataan automaattisesti Omavoiman järjestelmistä eikä asiakkaan tarvitse ilmoittautua kampanjaan erikseen.
Omavoima voi keskeyttää toistaiseksi voimassa olevan kampanjan ilman erillistä ilmoitusta.
Järjestäjän vastuu
Omavoima ei vastaa mahdollisista kilpailuun vaikuttavista teknisistä ongelmista tai muista olosuhteista.
Muut ehdot
Osallistumalla kampanjaan osallistuja sitoutuu noudattamaan näitä sääntöjä. Omavoima varaa oikeuden muuttaa sääntöjä tai tarvittaessa keskeyttää kampanjan perustellusta syystä.