Tietoa Omavoimasta

Lännen Omavoimasta Omavoimaksi

Lännen Omavoima Oy on Rauman Energia Oy:n ja Vakka-Suomen Voima Oy:n yhdessä perustama ja omistama sähkönmyyntiyhtiö, joka aloitti toimintansa 1.1.2009. Omavoima laajeni Pirkanmaalle 1.1.2022 kun uusiksi osakkaiksi mukaan tulivat Leppäkosken Energia ja Valkeakosken Energia. Samassa yhteydessä nimemme muuttui Lännen Omavoimasta Omavoimaksi.

Omavoima on neljän paikallisen ja vakavaraisen energiayhtiön omistama sähkönmyyntiyhtiö ja merkittävä energiaratkaisuiden myyjä niin kuluttaja- kuin yritysasiakkaille Länsi-Suomessa ja Pirkanmaalla. Yhtiöllä on noin 65000 asiakasta ympäri Suomea. Aktiivinen ja asiantunteva myynti- ja asiakastyö sekä verkottunut toiminta takaavat Omavoiman menestyksen.

Omavoima hankkii myymänsä sähkön tukkumarkkinoilta ja jälleenmyy sähkön loppuasiakkailleen. Tietoa Omavoiman myymän sähkön alkuperästä löydät Sähkön alkuperä -sivulta. Omavoima palvelee paikallisissa pisteissään toimipistekohtaisin aukioloajoin Ikaalisissa, Laitilassa, Raisiossa, Raumalla, Valkeakoskella ja Ylöjärvellä.

Omavoiman toimialueena aurinkopaneeleissa ja sähköautojen latausratkaisuissa Varsinais-Suomessa ovat muun muassa Rauma, Laitila, Raisio, Uusikaupunki, Kustavi, Taivassalo, Vehmaa, Masku, Mynämäki, Nousiainen, Vahto, Rusko ja Aura. Pirkanmaalla palvelemme pääosin alueella Parkano, Jämijärvi, Ikaalinen, Hämeenkyrö, Nokia, Ylöjärvi ja Valkeakoski. Sähkösopimuksia tarjoamme kotitalouksille ja yrityksille valtakunnallisesti.