Tammikuun 2025 sähkömarkkinakatsaus
Kerromme ajankohtaista-osiossamme sähkömarkkinoiden tilanteesta noin kerran kuussa. Priima- ja Priimaplus-asiakkaamme saavat kuukausittain alla olevan kaltaisen Priimapostin, jotta Priima-pörssisähkösopimuksen hintakiinnitysten tekeminen olisi helpompaa.
Vuosi käyntiin ennakoitua alemmilla spot-hinnoilla
Vuosi 2025 on alkanut spot-hintojen osalta ajankohtaan nähden suhteellisen matalalla hintatasolla, vaikka joitakin korkeamman hinnan jaksoja onkin saatu kokea. Tammikuun keskihinta on tähän mennessä toteutunut hieman yli 7 snt/kWh (hinnat sis. alv 25,5 %) tasolla, mikä on matalampi hintataso kuin miltä kiinnityshinnat ennen kuun alkua näyttivät.
Joulukuun toteutunut keskihinta oli n. 4,9 snt/kWh, mikä on matalin joulukuun keskihinta sitten vuoden 2020. Joulukuun alhainen keskihinta johtui suurimmilta osin kuun sääolosuhteista. Kuukausi oli tavanomaista lämpimämpi ja tuulten osalta lähellä keskimääräistä.
Säänkuvaan on tammikuun alkupuolella tullut hieman muutoksia kylmempään ja tuulettomampaan suuntaan. Kuitenkaan mitään pidempiaikaista korkeapainevoittoisen sään jatkumoa ei olla nähty. Tämä on jättänyt korkeamman hinnan jaksot suht lyhytaikaisiksi. Tammikuun alkupuolella korkeamman hinnat jaksot ovat johtuneet tavanomaista kylmemmästä säästä, mutta osaltaan myös siitä, että tuulivoimaa on ollut tavanomaista vähemmän saatavilla. Tämä johtuu luonnollisesti matalammista tuulimääristä, mutta myös siitä, että osassa Suomen ja Ruotsin tuulivoimaloissa on viime viikkoina ollut tuulivoimaloiden lapojen jäätymisongelmia. Näin ollen tuotantomäärät ovat olleet normaaliolosuhteita matalammat.
Tammikuun keskihinta on tähän mennessä toteutunut hieman yli 7 snt/kWh tasolla ja jos loppukuun säät toteutuvat katsauksen kirjoitushetkellä ennustetun kaltaisena, on koko kuukauden keskihinta laskemassa lähemmäs 6 snt/kWh tasoa. Katsauksen kirjoitushetken hintaennusteen mukaan spot-hinnat toteutuvat matalina viikon 3 loppuun asti, mutta korkeampia yli 10 snt/kWh tuntihintoja on tulossa heti viikon 4 (20.1. alkava viikko) alussa.
Joulupäivänä Suomen ja Viron välinen toinen sähkönsiirtoyhteys Estlink 2 vaurioitui, mikä vähensi maiden välistä sähkönsiirtokapasiteettia merkittävästi. Vaikka Estlink 2 parantaa molempien maiden sähkömarkkinoiden toimintaa ja toimitusvarmuutta, vahingolla on suurempi vaikutus Viron hintatasoon Viron vähäisestä omasta sähkötuotannosta johtuen.
Siirtoyhteyden puuttuminen voi näkyä myös Suomen spot-hintoja nostavasti, jos oma tuotanto ja Ruotsista tuotava sähkö eivät riittäisi kattamaan kulutusta. Tämä vaatisi kuitenkin sekä lämpötilan painumista miinukselle että samanaikaista matalatuulista jaksoa. Jos leudot ilmat jatkuvat kuten on ennustettu ja eritoten jos tuulivoimaa on reilusti tarjolla, laskee siirtokaapelin vaurioituminen Suomen spot-hintoja.
Estlink 2 (siirtokapasiteetti 650 MW) on Suomen ja Viron välisistä kahdesta siirtoyhteydestä suurempi. Toinen siirtoyhteys Estlink 1 (siirtokapasiteetti 350 MW) toimii normaalisti. Kaapelin vaurioituminen tapahtui Suomenlahdella ja sen epäillään johtuneen öljytankkeri Eagle S:n ankkurin aiheuttamasta vahingosta. Siirtoyhteyden vahingoittumista tutkitaan törkeänä tuhotyönä ja vaurion korjaustöiden arvioidaan alustavasti kestävän useita kuukausia. Näin ollen kaapelin vikaantumisella on pidempiaikaista vaikutusta Suomen spot-hintatasoon.
Pohjoismaiden ydinvoimatuotanto on toiminut ilman suurempia uusia vikaantumisia edellisen katsauksen jälkeen. Suomessa Olkiluoto 2 jatkaa rajoitetulla 735 MW kapasiteetilla 25.5. asti, jolloin yksikön vuosihuolto alkaa. Pohjoismaisten ydinvoimaloiden käyttöaste oli viime maanantaina 89 %, ja käyttöastetta laskee OL2:n tuotantorajoituksen lisäksi myös Ruotsin Forsmark 3, joka on huollossa 28.1.2025 asti. Seuraava merkittävästi Suomen spot-hintatasoon vaikuttava vuosihuolto alkaa kuitenkin jo maaliskuun alussa, kun Olkiluoto 3 jää huoltoon yli 1,5 kuukauden ajaksi.
Katsaus kiinnityshintojen kehitykseen
Pohjoismaissa toteutuneet sademäärät ovat kuukausitasolla olleet normaalit tai normaalia korkeammat viimeiset kuusi kuukautta. Ainoastaan marraskuussa sademäärä jäi hieman normaalia matalammalle. Runsassateiset kuukaudet ovat parantaneet vesitilannetta ja balanssi onkin tällä hetkellä selkeästi normaalia korkeammalla tasolla. Ihan viime päivinä tuleville viikoille ennustetut sademäärät ovat pienentyneet ja laskeneet jopa normaalia matalammalle tasolle. Tämä on kääntänyt tulevien hintajaksojen kiinnityshinnat nousuun, esimerkiksi kuukauden takaiseen tilanteeseen verrattuna. Sääennusteen mukaan ensi viikolla sademäärät jäävät matalalle ja lämpötilat laskevat normaalia alemmalle tasolle. Kiinnityshintojen tulevaan suuntaan vaikuttavat viikon 4 jälkeisen ajan sääennusteet. Kirjoitushetken ennusteen mukaan sademäärät ja lämpötila olisivat palautumassa normaalille tasolle kylmemmän ensi viikon jälkeen, mutta tähän liittyy vielä suuria epävarmuuksia.
Euroopan kaasuvarastojen täyttöaste on tällä hetkellä n. 66 % mikä on n. 16 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan. Ongelmia kaasun riittävyydestä talven osalta ei ole näkyvissä, jos säänkuva ei muutu Euroopassa voimakkaasti kylmempään ja tuulettomampaan suuntaan. Kaasuvarastot ovat kuitenkin tyhjentyneet paria aikaisempaa vuotta nopeammin ja ensi keväänä kaasuvarastoja lähdetään täyttämään selkeästi viime vuoden kevättä matalammalta tasolta. Tämä todennäköisesti nostaa kaasun hintaa loppuvuoden aikana, mikä ainakin historiassa on tarkoittanut myös sähkön hinnan nousua.
Viimeisten viikkojen aikana päästöoikeuden ja kaasun hinta ovat olleet nousussa. Yhtenä syynä tähän on ollut Ukrainan ja Venäjän välisen kaasuntoimituksen loppuminen vuodenvaihteessa. Tämän piti olla markkinoilla odotettu tieto. Samalle ajalle ajoittuneet uutiset pakotteiden lisäämisestä Venäjän energiatoimituksiin ja arviot Ukrainan mahdollisista iskuista ainoaan käytössä olevaan kaasuputkeen Venäjän ja Turkin välillä, ovat kasvattaneet polttoainemarkkinoiden epävarmuuksia ja nostaneet hintoja.
*Kiinnityshintoihin lisätään asiakaskohtainen kulutusvaikutus sekä toimitusmaksu. Oman kohteen kiinnityshinnan näet suoraan Live-palvelusta. Kiinnitysjaksot sulkeutuvat ja kiinnitysmahdollisuus poistuu aina muutama vrk ennen hintajakson alkua.
Oiva Omavoiman ohjevideo 100% hintakiinnityksen tekemisestä
Pörssisähkön kaveriksi aurinkovoimala tai latauslaite
Demo-sivullamme pääset kokeilemaan kaikkia Priiman Live-palvelun toimintoja sekä katselemaan esimerkkiasiakkaiden kulutustietoja. Esimerkkiasiakkaista kahdella on katollaan aurinkovoimala, yhdellä sähköauto ja kahden kohteen kulutusta ohjataan energiaohjauspalvelulla. Oman aurinkovoimalan sähköntuotannolla voidaan vaikuttaa suoraan kulutusvaikutuslukuun. Myös sähköauton lataamisen ajoituksella on merkitystä kulutusvaikutuksen näkökulmasta. Tiesithän, että yhden laitteen ohjaaminen pörssihinnan mukaan (esim. lämminvesivaraaja) on maksutonta Omavoiman asiakkaille?
Kohteita vertailemalla pääsee havainnoimaan kulutusvaikutuksen muodostumista ja suuruutta sekä tehtyjen hintakiinnitysten vaikutusta erilaisissa asumismuodoissa ja kulutustottumuksilla.