Uusikaupunki – Palkittua pihaa ylläpidetään aurinkoenergialla

Teksti ja kuvat Marko Östman

Uusikaupunkilaiset Jaana ja Jarkko Junnila ovat toteuttaneet oman unelmansa. Luonnonläheisyys on saaressa asuvalle pariskunnalle elämäntapa. Omavoima toimitti aurinkopaneelijärjestelmän avaimet käteen -periaatteella Uuteenkaupunkiin.

Uudenkaupungin Lepäisten saaressa on entinen kivilouhos, jonka noin kahdeksan hehtaarin tontilla sijaitsee Jaana ja Jarkko Junnilan idyllinen koti. Piha-alue palkittiin Uudenkaupungin Sanomat -lehden Vuoden pihana 2023 niin yleisön kuin raadin toimesta.

Tontilla on menossa useampia projekteja ja uusia ideoita tulee päivittäin. Yksi tällainen oli aurinkosähköjärjestelmä, jonka Omavoima toimitti alkukesästä 2024 lammen rannalla sijaitsevan hirsisen savusaunan katolle.

Aurinkopaneelit asennettuna – paikalliselta

– Ajatus aurinkopaneeleista oli pyörinyt jo pitkään mielessä ja kun poikamme hankki itselleen aurinkopaneelit, mekin innostuimme asiasta. Kävimme Laitilan Energiamessuilla varta vasten Omavoiman toimipisteellä, sillä haluamme käyttää kaikessa tuttuja ja luotettavia paikallisia toimijoita, Jarkko kertoo.

Messujen jälkeen Omavoiman aurinkopaneelijärjestelmien myyjä Peter Kunze kävi tutustumassa Junniloiden tonttiin. Savusaunan katto valikoitui paikaksi, sillä siihen paistaa aurinko käytännössä koko päivän.

– Totesimme Peterin kanssa, että kahdeksan paneelin järjestelmä on meille paras vaihtoehto, ja siihen voidaan myöhemmin lisätä aurinkopaneeleita tarpeen mukaan. Paneelien asennustyöt kävivät nopeasti ja ammattitaitoisesti avaimet käteen -periaatteella. Saimme myös hyvää käytännön opastusta.

Aurinkosähköä Uudessakaupungissa savusaunan katolta

Aurinkovoimasta omavaraisuutta

Junnilat kierrättävät käytännössä kaiken. Tontilla on esimerkiksi useampia komposteja, joista saadaan multaa istutuksille. Aurinkovoimala on luonnonläheinen ja taloudellinen valinta, mutta se parantaa myös omavaraisuutta.

– Ajatuksenamme on saada kastelu ja erilaiset vesiputoukset toimimaan auringon tuottamalla energialla. Se on edullisempaa ja luontoystävällisempää, Jaana kertoo.

Heille on ollut positiivinen yllätys, miten paljon aurinkovoimala on pienentänyt sähkölaskua.

– Parhaina päivinä aurinkopaneelien tuotto on noussut jopa yli 20 kilowattituntiin. On mielenkiintoista seurata oman aurinkovoimalan sähköntuotantoa, Jarkko sanoo.

Aurinkopaneelit ylpeyden aihe

Aurinkopaneelit sopivat kauniisti luontoa kunnioittavaan palkittuun miljööseen.

– Vieraamme ovat olleet todella kiinnostuneita tästä järjestelmästä. Aurinkopaneelit ovat meille ylpeyden aihe, Jaana hymyilee.

– Aurinkopaneelit olivat täyden kympin hankinta, en ole keksinyt näistä yhtään negatiivista puolta, Jarkko lisää.

Aurinkopaneelit asennettuna

Aurinkopaneelit asennettuna omaan kotiisi? Voit olla yhteydessä Pirkanmaan alueella Mika Rasaan tai Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueella Peter Kunzeen.

Peter Kunze

Aurinkopaneelit, sähköautojen latausasemat – Satakunta ja Varsinais-Suomi (mm. Rauma, Turku, Laitila, Kaarina, Raisio)

puh. 050 348 9990

Mikarasa

Mika Rasa

Aurinkopaneelit, sähköautojen latausasemat – Pirkanmaa (mm. Tampere, Ylöjärvi, Nokia, Pirkkala, Valkeakoski)

puh. 045 782 01602