Lännen Omavoima laajenee Pirkanmaalle vuoden 2022 alusta alkaen. Rauman Energian ja Vakka-Suomen Voiman lisäksi yhtiön osakkaiksi tulevat Leppäkosken Energia ja Valkeakosken Energia, minkä myötä Lännen Omavoiman koko kasvaa noin kaksinkertaiseksi.
Ajankohtaista on myös käyttöönotettava datahub, joka tarkoittaa sähkönkäyttöpaikkojen kulutustietojen ja asiakastietojen siirtämistä yhteiseen valtakunnalliseen tiedonvaihtojärjestelmään. Mikä muuttuu vai muuttuuko mikään? Koostimme alle kysymyksiä ja vastauksia asiakkaan näkökulmasta.
Muuttuuko Lännen Omavoiman nimi tai logo?
Olemme nyt ytimekkäämmin Omavoima ja logomme näyttää tältä:
Miksi Lännen Omavoimaan tulee uusia osakkaita?
Uusien osakkaiden ja kasvavien resurssien avulla pystymme ylläpitämään hintakilpailukykyämme ja tarjoamaan asiakkaillemme paikallisesti entistäkin parempia palveluja kiristyvässä kilpailutilanteessa. Isompana toimijana pystymme paremmin reagoimaan sähkönmyyntimarkkinoiden muutoksiin ja myös kehittämään uusia palveluja asiakkaillemme.
Säilyykö tiivis yhteistyö omistajayhtiöiden kanssa edelleen?
Kyllä. Tutut paikalliset energiayhtiöt jatkavat kuten ennenkin tarjoten omia sekä Lännen Omavoiman palveluja tutuista puhelinnumeroista ja asiakaspalvelupisteistä.
Onko Omavoima enää jatkossa paikallinen?
Paikallisuus on keskeinen osa uudistuvan Omavoiman strategiaa. Haemme valtakunnallisesti kasvua sähkönmyynnissä, mutta pidämme jatkossakin vahvasti kiinni paikallisuudesta. Kaikkia osakkaita yhdistää hyvä palvelu, luotettavuus ja vastuullisuus, joka ilmenee asiakkaille tutuissa asiakaspalvelukanavissa ja pisteissä.
Miten tiedän, mistä yhtiöstä saan tarvitsemani palvelun?
Saat kaikki palvelut tutuista asiakaspalvelunumeroista tai paikallisista palvelupisteistä. Omavoima tarjoaa sähkönmyynnin lisäksi aurinkopaneeleita ja sähköautojen latausratkaisuja. Paikallisilla omistajayhtiöillä on lisäksi omilla alueillaan tarjolla muun muassa kaukolämpöpalvelut, valokuituratkaisut ja sähköverkkopalvelut.
Mikä on datahub?
Sähkönkäyttöön liittyviä tietoja, kuten sähkönkäyttöpaikan kulutustiedot ja käyttöpaikan asiakastiedot, tullaan sähkömarkkinalain mukaisesti siirtämään yhteiseen tiedonvaihtojärjestelmään, datahubiin. Yhteinen järjestelmä parantaa sähkönkäyttäjän saamaa palvelua tiedonvaihdon eri osapuolten välillä ollessa reaaliaikaista. Koostimme toiseen artikkeliin lisätietoa datahubista, lue artikkeli tästä.
Toimiiko OMA Online jatkossa kuten ennenkin?
OMA Online tulee toimimaan jatkossa Lännen Omavoiman asiakkaille kuten ennenkin. Valitettavasti siirtymäaikana marras-joulukuussa palvelu on pois käytöstä arviolta viikolle 1 asti.