Lokakuu 2022 sähkömarkkinakatsaus
Kerromme ajankohtaista-osiossamme sähkömarkkinoiden tilanteesta noin kerran kuussa. Priima- ja Priimaplus-asiakkaamme saavat kuukausittain alla olevan kaltaisen Priimapostin, jotta Priima-pörssisähköön kuuluvien hintakiinnitysten tekeminen olisi helpompaa.
Sähkön hinnassa pieniä merkkejä laskusta
- Syyskuun sähkön keskihinta toteutui noin 26 snt/kWh tasolla (kaikki hinnat sis. alv 24%), laskien elokuun toteumasta.
- Lämpötila toteutui kutakuinkin normaalilla tasolla, mutta tuulituotannon määrä jäi selvästi normaalia alemmas. Tämä nosti osaltaan hintaa vaikka hinnannousua rajoitti Olkiluoto 3 (OL3) testien sujuminen ongelmitta.
- Lokakuussa keskihinta on toteutunut tähän mennessä noin 12 snt/kWh tasolla ja kuukauden alkupuolella oli noin viikon ajanjakso, jolloin keskihinta oli vain noin 1,5 snt/kWh.
Loppukuun aikana on spot-hinnassa odotettavissa korkeampaa toteumaa, kun OL3 on suunnitelman mukaisessa huollossa ja lisäksi tuulituotannon tehot laskevat alkukuun tasoilta.
Myös syyskuun aikana päivän sisäinen sekä päivien välinen hintavaihtelu pysyi suurena. Päivittäisiä hintoja voi seurata esimerkiksi Fingridin Tuntihinta-sovelluksesta tai tilaamalla itselleen hintatekstiviestit Live-palvelusta. Tuntihintojen avulla voit ajoittaa omaa sähkönkäyttöä edullisimmille tunneille sekä päiville ja kalliiden hetkien välttely on helpompaa. Syyskuussa erityisen tarkasti kulutustaan ohjanneet Priima-asiakkaat saavuttivat kulutuksen ohjaamisella yli 10 snt/kWh toteutunutta keskihintaa matalamman laskutushinnan.
Kulutuksen järkevä ohjaaminen alentaa suoraan Priiman laskutushintaa, mutta se on tärkeää myös sähkön riittävyyden suhteen. Kulutuksen pienentäminen tai siirto toiseen ajankohtaan aamutuntien klo 07-10 ja iltapäivän tuntien klo 16-19 ajalta pienentävät sähkön tehopulan riskiä tulevana talvena.
Lokakuun aikana tuuliolosuhteet sekä Suomessa että laajemmin Euroopassa ovat olleet sähkön tuotannon kannalta suotuisat. Tämän lisäksi lämpötilat ovat olleet normaalia korkeammat. Näiden seurauksena spot-hinnat ovat olleet useina päivinä erittäin edullisia. Kuitenkin kuukauden loppupuolelle mentäessä hinnat nousevat, kun tuulituotannon määrä laskee normaalille tasolle ja lisäksi OL3 testiohjelma on huoltotauolla lokakuun loppuun saakka. Tänään aamulla kuulimme OL3:n turbiinilaitoksen syöttövesipumppujen sisäosien vaurioista. TVO:n mukaan tällä on todennäköisesti vaikutusta säännöllisen sähköntuotannon aloitukseen. Lisätietoja on odotettavissa lähipäivinä, mutta todennäköisesti huoltotauko pitkittyy aikaisemmin ilmoitetusta. Näillä näkymin hinnat eivät nousisi erittäin korkealle tasolle ja tämän kuukauden hinta olisi toteutumassa matalampana kuin loppuvaiheessa tehtyjen hinnankiinnitysten avulla olisi saavutettu.
Katsaus kiinnityshintojen kehitykseen
Tulevien jaksojen kiinnityshinnat ovat pääsääntöisesti laskeneet viimeisen kuukauden aikana. Lähimpien hintajaksojen hinnat ovat lähellä heinäkuun lopulla nähtyjä hintoja. Lähimpien jaksojen hinnat ovat edelleen korkealla, mutta nykyisellä hintatasolla saisi rajattua riskin äärimmäisen korkeista hinnoista pois.
Tällä hetkellä kiinnostavia hintoja löytyy myös kevään 2024 ja kesän 2024 jaksoilta. Kyseisten jaksojen kiinnityshinnat ovat 6 – 8 snt/kWh tasolla. Tekemällä kiinnityksiä pidemmälle tulevaisuuteen ja osissa, saa tyypillisesti suurimman hyödyn. Kiinnityshintatarjoukset pääset näkemään Live-palvelun esimerkkiversiossa, hintakiinnitykset välilehden kautta.
Viime viikkoina markkinahinnat ovat laskeneet, kun sää on toteutunut erittäin sateisena sekä lämpimänä. Tämä on parantanut Norjan vesitilannetta, mutta vieläkin se on Etelä-Norjassa heikoimmillaan useaan vuoteen. Sateisen säätyypin pitäisi jatkua pidempään, jotta markkinahinnat laskisivat voimakkaammin. Lisäksi sateet muuttuvat pian vedestä lumeksi, jonka jälkeen hyöty saadaan käyttöön vasta ensi vuoden keväällä sulamisvesien kautta.
Toinen markkinahintoja laskenut tekijä viime aikoina on ollut Euroopan kaasuvarastojen täyttyminen tavoitetasoille ennen määräaikaa. Koska korkea kaasun hinta vähentää myös kulutusta ja varastoissa on kaasua, pitäisi kaasua riittää Euroopassa talven ylitse. Ongelmaksi onkin nyt muodostumassa vuoden päästä odottava talvi ja varastojen täydennykset ensi vuoden aikana, kun Venäjältä ei todennäköisesti kaasua tule.
Euroopan Unionin sähkömarkkinoita koskevilla päätöksillä ei näytä olevan vaikutusta sähkön markkinahinnan muodostumiseen. Mahdollinen hintakatto ei tulisi suoraan käyttöön sähkömarkkinalla, vaan katon ylitse menevät tuotot verotettaisiin valtion toimesta sähkön tuottajilta. Kaasun hintakatolla tai hintaputkella olisi vaikutusta sähkön kiinnityshintoihin, mutta tästä ei olla EU:ssa vielä päästy yhteisymmärrykseen.
Tutustu tästä Priima-sähkön Live-palveluun, minne olemme koonneet esimerkkiasiakkaiden sähkönkulutustietoja. Tarkastelemalla maalämpö- ja sähkölämmitysasiakkaan kulutustottumuksia, on helppo havaita, että pörssisähköasiakkaan laskutushinta riippuu voimakkaasti siitä, koska sähköä käytetään. Mitä enemmän kulutus painottuu kuukauden edullisemmille tunneille, sitä suurempi kulutusvaikutus on. Kulutuksen ajoittaminen edullisille tunneille ja kulutushuippujen välttely on järkevä teko myös koko Suomen sähkön saatavuuden ja tuotannon kannalta.