Artikkeli on julkaistu ensimmäistä kertaa joulukuussa 2024 Omavoiman ja Omavoiman omistajien yhteisessä asiakaslehdessä. Teksti Anna-Mari Nyyssönen & kuva Jukka-Pekka Heiskari.

Aurinkoenergiaa yrityksille

Aurinkoenergiaan siirtyminen on ajankohtaista yhä useammalle kotitaloudelle ja yritykselle. Haastattelimme Omavoiman aurinkovoimaloiden myyntipäällikköä Markus Malmbergia ja WSP Finlandin projekti-insinööriä Markus Tanhuanpäätä vaativan aurinkovoimalaprojektin toteuttamisesta.

”Aurinkovoimalan hankinta tuli tamperelaiselle asiakkaallemme ajankohtaiseksi, kun yksi kiinteistö kaipasi energialuokan parannusta. Business Finlandin hankerahoituskin oli valmiiksi sovittuna, joten uusiutuvaan energiaan panostaminen oli järkevää toteuttaa heti”, aloittaa Markus Tanhuanpää.

Omavoiman pitkä projektikokemus vaativista aurinkoenergiahankkeista auttoi Markus Tanhuanpäätä myös päivittäisissä yksityiskohdissa. Omavoiman tiimi oli tukena ennakoiden ja ammattilaisten avulla aurinkovoimalaprojektissa ei tullut viivästyksiä matkan varrella.

”Omavoiman kanssa työskentely toimi kokonaisuutena mallikkaasti. Saimme alussa tarvittavan rauhan aurinkovoimalan kannalta tärkeille lisäselvityksille, joiden myötä hiottiin tilaajan tarpeisiin sopiva aurinkoenergiaratkaisu. Projekti vietiin läpi ammattitaidolla, asioiden perään ei tarvinnut kertaakaan soitella ja meidät pidettiin hyvin tilanteen tasalla mm. viikkotiedotteiden ja valokuvien avulla”, jatkaa WSP Finlandin Tanhuanpää.

”Omavoiman näkökulmasta etenimme aurinkovoimalan projektisuunnitelman sekä ennalta määritellyn prosessin mukaisesti. Selkeä roolijako helpottaa kokonaisuutta ja kaikki tietävät mitä tapahtuu seuraavaksi”, kommentoi Markus Malmberg. ”Omavoiman aurinkovoimalaprojekteissa mallinnetaan tulevaa aurinkopaneelien tuottoa 20 vuoden historiatietoihin perustuen. Projektitoimituksen valmistuttua käymme yhdessä läpi tuottoennusteet ja suhteutamme ne toteutuneeseen aurinkoenergian määrään. Näin varmistetaan, että asiakas on todella saanut sen, mitä on tilannut”, jatkaa Omavoiman Markus Malmberg.

Omavoiman ja WSP:n vinkit aurinkoenergiaa harkitsevalle yritykselle

  1. Paljonko aurinkoenergiaa tarvitaan? Kartoitetaan tilanne käyttöasteen näkökulmasta ja mietitään, miten aurinkovoimala on toteutettavissa teknisesti parhaalla mahdollisella tavalla.
  2. Rakennetaan kartoituksen pohjalta aurinkosähköratkaisu, joka tuottaa tarvittavan määrän aurinkoenergiaa käyttötarkoitukseen sopivilla komponenteilla seuraavat 30 vuotta.
  3. Aurinkoenergiaan siirtyminen tukee ympäristövastuuta. Ympäristöystävällisyyden ohella on hyvä laskea auki, minkä hintaista itse tuotettu energia on. Aurinkovoimaloiden takaisinmaksuajat ovat yllättäneet positiivisesti monessa kohteessa.
  4. Vaativissa aurinkoenergiaprojekteissa on hyvä kiinnittää huomiota myös tulevaan kiinteistönhuollon helppouteen, pistekuormiin ja aurinkopaneelikentän painon mahdollisimman tasaiseen jakautumiseen.

    Laadukkaasti ja ammattitaidolla tehdyssä aurinkovoimalassa voidaan huomioida tuotto-optimointi sekä palo-optimointi. Tuotto-optimoinnilla pyritään aurinkovoimalan tuotannon maksimointiin kaikissa olosuhteissa ja aurinkopaneelikentän mahdollisten varjostuksien haitan minimointiin. Palo-optimointi yhdistettynä palomiehen hakaan turvaa pelastuslaitoksen työskentelyn mahdollisessa tulipalotilanteessa, kun aurinkopaneelikentän saa helposti jännitteettömäksi.

Ota yhteyttä aurinkovoimala-asioissa

Omalla aurinkosähköjärjestelmällä voit leikata taloyhtiön, yrityksen tai maatalouden sähkökuluja tuottamalla itse puhdasta, päästötöntä energiaa. Kauttamme saat tarpeisiisi sopivan aurinkopaneelikokonaisuuden akustolla tai ilman mm. Pirkanmaan, Satakunnan, Varsinais-Suomen alueella ja pääkaupunkiseudulla. Kysy kartoituskäyntiä, käydään yhdessä sopivaa aurinkosähkön kokonaisratkaisua läpi.

Markus Malmberg

Markus Malmberg

Myyntipäällikkö – aurinkovoimalat – yritykset, maataloudet, taloyhtiöt

puh. 044 796 8002

Mikarasa

Mika Rasa

Aurinkopaneelit, sähköautojen latausasemat – Pirkanmaa (mm. Tampere, Ylöjärvi, Nokia, Pirkkala, Valkeakoski)

puh. 045 782 01602

Peter Kunze

Aurinkopaneelit, sähköautojen latausasemat – Satakunta ja Varsinais-Suomi (mm. Rauma, Turku, Laitila, Kaarina, Raisio)

puh. 050 348 9990