Osaatko joustaa - tavoitteena astetta parempi ajoitus

Omavoima mukana Astetta alemmas -säästötalkoissa

Euroopassa käynnissä oleva sota on vaikuttanut voimakkaasti energianhintoihin ja elämme täysin poikkeuksellisia aikoja. Talvella sähkönkäytön ja lämmityksen kustannukset ovat erityisen korkealla. Korkean hintatason johdosta suosittelemme pohtimaan omaa energiankäyttöä ja sopivinta sähkösopimusta entistä tarkemmin.

Hinnoissa on paljon epävarmuutta ja näkyvyys tulevaan on heikko. Korkeimmillaan markkinahinnat olivat elokuun lopulla ja vaikka hinnat ovatkin hieman laskeneet, ovat hinnat edelleen erittäin korkealla verrattuna historialliseen kehitykseen. Suurimmat syyt korkeisiin hintoihin ovat edelleen jatkuva epävarmuus Euroopan kaasuntoimitusten osalta sekä Olkiluoto 3 -reaktorin koekäytön ja kaupallisen käytön aloitus.

Astetta alemmas on valtionhallinnon yhteinen energiansäästökampanja, joka tarjoaa konkreettisia vinkkejä energiansäästöön ja sähkön kulutushuippujen leikkaamiseen. Jokaisen on myös varauduttava siihen, että sähköstä voi olla ajoittain pulaa. Saatavuutta heikentävät esimerkiksi pitkät ja tuulettomat pakkasjaksot, pohjoismaisen vesivoimalla tuotetun sähkön vähäinen tarjota, sähkön tuotantolaitosten huolto- tai käyttökatkokset sekä Keski-Euroopan sähkön kysyntä.

Osaatko joustaa - testaa tietosi kulutushuippujen välttelystä

Testaa tietosi sähköpulasta ja kulutushuippujen välttelystä Astetta alemmas -kampanjan testillä. Kysymyksiä on kahdeksan ja pelaajien kesken arvotaan lämpömittareita ja vettä säästävä suihkupää. Voit tehdä testin suoraan myös osoitteessa https://motiva.leadfamly.com/astetta-alemmas

Jos joustoa ja notkeutta löytyy ja testin vastaaminen käy leikiten, harkitse Priima-pörssisähköä. Pörssisähkössä laskutushintaan voi vaikuttaa itse suoraan ja hinta määräytyy tuntikohtaisesti käyttöajankohdan mukaan.